Tämän blogin ajatuksista vastaan minä, Anne Rongas. Voit ottaa yhteyttä lomakkeella tai Gmaililla etunimi.sukunimi.

Kirjoitin pitkään Opeblogia http://opeblogi.blogspot.com/, josta löytyy paljon tämän blogin aihepiireihin liittyviä asioita. Suomi-somessa olen ollut ammoisista Jaiku-ajoista saakka. Asun järven rannalla keskellä metsäistä Miehikkälää. Matkustamisen ja autoilun sijaan suosin kotoilua ja nettielämää.

Teen töitä verkko-opiskelun parissa monin tavoin niin opettajana, ohjaajana kuin henkilöstökouluttajana ja kehittämistehtävissä. Päätyöni on Mikkelin kaupungin liikelaitos Otavialla, mm. Nettilukiossa. Työ ohessa opiskelen jatkuvasti – verkon kautta, totta kai.

Omaa opetustani ryhdyin viemään verkkoon tammikuussa 2002. Sillä tiellä edelleen. Suuri innoittajani verkon mahdollisuuksiin on visaisten ongelmien ratkonta yhdistämällä inhimillistä tietoa, taitoa ja viisautta.

Kuvassa olen syyskuulla 2005 aikuislukioiden verkko-opinto-ohjauksen kehittämishankkeen työpajassa Haikossa ensimmäisen oman kannettavan tietokoneeni kanssa. Sen hankkeen tuloksena vastasin 10 vuotta aikuislukio-opintoja suunnittelevien pulmiin "Kysy verkko-opolta" -lomakkeen vastaanottajana.